Sarjakilpailu 8 uusinta 1.9. peruttu

4 Comments

Tuuliennuste tälle päivälle näyttää niin kevyeltä että joudumme perumaan Sarjakilpailu 8:n uusinnan. Kilpailu pyritään järjestämään uudelleen viikolla 38. kilpailupaallikko@taps.fi

4 thoughts on “Sarjakilpailu 8 uusinta 1.9. peruttu”

  1. Olisi kyllä kannattanut lähteä yrittämään, koska sää on melko epävakaan oloinen. Noita ennusteita ei kannattaisi ottaa kovin vakavasti, koska ne osuvat edes samalle hehtaarille hyvin harvoin. Esimerkkinä vaikkapa viime lauantai: ennuste 4 m/s, toteuma 8-12 m/s. Vain suunta oli suurin piirtein oikein! Tällä menolla tulee syksy ja pimeät illat…ei hyvä!

    t:Esa

  2. Viikolla 37 uusitaan, toivottavasti, muiden seurojen peruttuja kisoja. Perumiseen on kirjoitettu selvät perusteet ja ohjeet sarjakilpailusääntöihin. Aina voidaan jossitella ja harmitella mutta perumista ei tehty kevyin perustein. Kilpailupäällikkö soitti meteorologille ja ennuste oli alle 1 m/s tuulta. Ja illaksi kevenevää. Perumiset harmittaa kaikkia mutta minkäs teet kun ei tuule.

  3. Edelleen sanon, että kannattaisi kuitenkin käydä yrittämässä. Nytkin tuli musta sadepilvi paikalle ja toi tuulta. Jos taas keli loppuu kesken, niin sitten vaan vihelletään peli poikki ja se on siinä. Niinhän aina ennenkin on tehty. Eivätkä nämä kommenttini ole mitään syytöksiä, vaan ehdotuksia, että saataisiin kisat ajettua ajallaan.

    t:Esa

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *